Loimaan Palloilijat 06.07.2024

Riihimäki katkaisi LP:n voittoputken

RPL pystyi katkaisemaan Loimaan Palloilijoiden kuuden ottelun voittoputken viemällä supervuoroon saakka venyneen ottelun lukemin 2-1 (8-2, 4-8, 3-0).

Runsasjuoksuisessa ottelussa kummankin joukkueen ulkopelissä oli parannettavaa. Peltosaaren avaralla kentällä nähtiin yhteensä neljä kunnaria, jotka jakaantuivat tasan joukkueiden välillä.

Ensimmäisen jakson jännitys katosi RPL:n Juuso Luostarin pajatson tyhjennykseen ottelun toisessa vuorossa. Kaksi juoksua oli tullut jo aiemmin, ja Luostarin kunnarin myötä taululla olivat tylyt 6-0-lukemat.

LP kaunisteli jaksolukemia kahden juoksun arvoisesti Joona Iivosen ja Tomi Pomellin onnistumisilla.

LP:n peli oli avausjaksolla todella vaikeaa sekä sisällä että ulkona. Toinen jakso, ja siinä erityisesti Eetu Mutikainen, käänsivät pelin suunnan.

Kauden aiemmissa 13 pelissä yhteensä yhden juoksun lyönyt Mutikainen avasi toisen jakson kaksi juoksua tuoneella kunnarilyönnillä. Tästä innostuneena myös Niko Mäki ja Tommi Malinen siirsivät vieraat 0-4-johtoon.

Avoimien ovien pelissä tämä ei kuitenkaan tuntunut riittävän mihinkään, kun Ällä vastasi heti Eero Tarvaisen tyhjentäessä kentän. LP:n onneksi pesillä oli vain kaksi etenijää, joten lukemat jäivät avausvuoron jälkeen 3-4:een.

Tämän jälkeen LP sai ulkopelinsä parempaan järjestykseen eikä antanut jaksolla enää kuin yhden juoksun.

Eetu Mutikainen puolestaan jatkoi siitä, mihin ensimmäisessä vuorossa jäi, ja paiskasi pallon uudelleen kakkospuolen urheilukentälle. 1+1 oli tuloksena, kun Eemeli Mäki ehti lyönnillä kotipesään.

Malinen ja Pomell lopettivat juoksuillaan lopullisesti kotijoukkueen toiveet kolmesta pisteestä.

Mutta kaksi pistettä RPL kaappasi, kun se kuritti ottelussa yhteensä kuusi juoksua lyöneen Luostarin onnistumisella ja ex-LP Henri Oksasen kahdella lyödyllä vieraita superin sisävuorossaan.

LP sai superiin yhden kolmostilanteen, joka kuivui kuitenkin koppilyöntiin.

Loimaalla oli edelleen kokoonpanohuolia. Nyt comebackin teki jo useampi vuosi sitten pesisuransa päättänyt Juha-Matti Reini, jolle lankesi pelipaikka kopparin tontilta. Työntäyteinen iltapuhde päättyi reisilihaksen revähtämiseen toisella jaksolla. Sen jälkeen jouduttiin jälleen siirtelemään pelaajia uusille pelipaikoille.

Vaikka haasteita olikin, kehuja pitää muistaa antaa myös vastustajalle, joka löi hyvin sekä vaihtotilanteissa että kotiutuksissa.

LP jatkaa tappiosta huolimatta sarjakakkosena, mutta etumatka PuMuun venähti viiteen pisteeseen eikä lohkon piikkipaikka ole enää omissa käsissä. Taistelu jatkopelipaikasta pysyy edelleen kiivaana, sillä LP, Ulvila, JoKo ja Tahko ovat neljän pinnan sisällä toisistaan, ja vain kolmelle näistä on paikka välierissä.

Seuraava ottelu on tässä suhteessa todella tärkeä, kun ensi viikolla Loimaalle saapuu paikallisvastustaja Ulvilan Pesä-Veikot. UPV haastoi PuMua kierroksen kärkiottelussa, mutta joutui kuitenkin taipumaan. Keskiviikkona käytävä peli on ns. kuuden pisteen ottelu. Voittaja vahvistaa asemiaan sarjakakkosena ja häviäjä saa jännittää pudotuspelipaikkansa puolesta.

» Takaisin arkistoon

Uusimmat otteluennakot ja -raportit
Ulvilasta tuli LP:n pääteasema

11.08.2024

Ulvila vei ensimmäisen

07.08.2024

Pudotuspelit käyntiin keskiviikkona

06.08.2024

Fanituotteet

Tutustu LP:n tyylikkäisin fanituotteisiin!

Selaa tuotteita
Evästeet