Loimaan Palloilijat 02.08.2024

Monien mahdollisuuksien viikonloppu

Pesäpallon suomensarjan etelälohkon sarjaohjelman laatija voi taputtaa itseään olalle. Sen verran mainiosti on sarjassa onnistuttu säilyttämään jännitys runkosarjan viimeisen viikonlopun otteluihin. LP kohtaa lauantaina Koetuksen Jokioisilla ja sunnuntaina kotonaan PK Akatemian.

Runkosarjan viimeisissä otteluissa riittää panosta, sillä edelleen viisi joukkuetta ratkaisee sen, mitkä neljä seuraa nähdään jatkopeleissä. Kärkiviisikko pelaa lisäksi viikonloppuna herkullisesti toisiaan vastaan, joten panosta peleissä riittää.

PuMu johtaa sarjaa, ja se kohtaa sunnuntaina viidentenä olevan Hyvinkään Tahkon. Tahko tarvitsee ottelusta pakkovoiton, jotta sen haaveet jatkopeleistä säilyisivät hengissä.

PuMu puolestaan elättelee vielä toiveita runkosarjan voittamisesta ja jatkopelien kotiedusta. Jos PuMu häviää Tahkolle, saattavat sekä LP että Jokioinen nousta sen ohi, ja pääkaupunkilaiset putoavat kolmanneksi.

LP on sarjassa kakkosena. Sen mahdollisuudet piikkipaikkaan pysyvät varmoina, jos sekä Jokioisilta että viimeisestä kotiottelusta Espoota vastaan tulee puhtaat 2-0-voitot. Muissa tapauksissa PuMun ja Koetuksen pitää kärsiä pistemenetyksiä omissa peleissään, jotta LP nousisi ykköseksi.

Ulvilalla on jäljellä enää yksi ottelu, eikä se voi nousta runkosarjan voittajaksi. Näyttäisi siltä, että sunnuntain pelissä Koetusta vastaan se kamppailee lähinnä pääsystä pudotuspeleihin ja seuraa Tahkon pelin väliaikatietoja suurella mielenkiinnolla.

Loimaan Palloilijoiden paikka pudotuspeleissä on jo varma. Vaikka LP häviäisi molemmat pelinsä ja Tahko voittaisi PuMun, ratkaisee tasapisteissä voitettujen otteluiden määrä, joka on LP:llä Tahkoa isompi.

Lauantain peli Jokioisilla on todella mielenkiintoinen. Peliohjelmaa laadittaessa joukkueilta pyydettiin tietoja pelipäivistä, joihin pelejä ei sijoitettaisi. LP ilmoitti liittoon, että lauantaina 13.7 ei joukkueella olisi peliä, koska silloin Loimaalla oli Kuissi Rock -tapahtuma. JoKo-LP-ottelu ilmestyi kuitenkin sarjaohjelmaan juuri tuohon päivämäärään. Liitto pahoitteli virhettään, ja pyysi joukkueita sopimaan uuden pelipäivän. Jokioinen ei tähän suostunut. Liitolle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin määrätä vaihtoehtoiset päivämäärät, jolloin peli on pakko pelata. Päiväksi määräytyi tuleva lauantai.

Tämä episodi lisää jännitteitä muutenkin molemmille huipputärkeään otteluun. Voitolla kumpikin joukkue säilyttää mahdollisuudet kotietuun ja jopa runkosarjan voittoon.

Sunnuntaina LP saa vastaansa sarjassa kolmanneksi viimeisenä olevan PK Akatemian Espoosta. Espoolaiset ovat varmistaneet sarjapaikkansa ensi kaudeksi, joten he voivat lähteä peliin paineettomasti. Kevätkierroksella LP oli Espoon kaukalossa suurissa vaikeuksissa, ja pystyi vain vaivoin ottamaan kolme pistettä jaksolukemin 1-4, 1-2.

Espoo tekee lisäksi läheistä yhteistyötä Puna-Mustien kanssa, joten se pyrkii varmasti kaikin keinoin auttamaan naapuriaan pysymään LP:n edellä sarjataulukossa. Helppoa peliä on siis turha odottaa, varsinkin, kun edellisen päivän ottelu Jokioisilla saattaa vielä pyöriä pelaajien ajatuksissa eikä otteluun valmistautuminen ole optimaalista.

Tervetuloa kannustamaan LP runkosarjan voittoon!

Miesten suomensarja
su 4.8. klo 15.00
Loimaan pesäpallostadion
LP-PK Akatemia
Otteluisäntänä K-Rauta Loimaa

» Takaisin arkistoon

Uusimmat otteluennakot ja -raportit
Ulvilasta tuli LP:n pääteasema

11.08.2024

Ulvila vei ensimmäisen

07.08.2024

Pudotuspelit käyntiin keskiviikkona

06.08.2024

Fanituotteet

Tutustu LP:n tyylikkäisin fanituotteisiin!

Selaa tuotteita
Evästeet