Loimaan Palloilijat ja Simon Kiri tarjosivat yli 600 katsojan edessä värikkään ottelun, jossa johto ja tilanteet vaihtelivat. Vieraat olivat kuitenkin lopuksi parempia, ja veivät pisteet 0-1-lukemin. Jaksot päättyivät 5-5 ja 2-6.
Myös ottelun toinen jakso oli lukemiaan tasaisempi. Kiri tuli viimeiseen sisävuoroonsa 1-2-tappioasemassa, mutta onnistui aluksi Markus Lehtiniemen lyönnillä nousemaan tasatilanteeseen, ja lopulta Marko Kukkosen pajatsontyhjennyksellä voittoon.
Pelinjohtaja Joni Kalttonen ei kuitenkaan kirvelevän tappion jälkeen laittanut päätä pensaaseen.
- Sanoin pojille kopissa pelin jälkeen, että pää pystyyn. Pystyimme laittamaan sarjan kärkiporukan ahtaalle, ja ennen kaikkea oma peli oli hyvällä mallilla sekä sisällä että ulkona. Kaveri löi juoksut hyvillä lyönneillä, mutta paljon tuli onnistumisia myös meille.
Kirin pelinjohtaja Janne Anttila oli ottelun jälkeen kiireinen, koska seuraava ottelu on heti huomenna Porissa, jossa Simo kohtaa Kankaanpään Mailan.
- Alussa oli hieman tukkoista, mutta me saatiin kuitenkin koko pelin ajan luotua tilanteita. Omilla virheillä päästettiin ekalla jaksolla Loimaa tasoihin. Meillä on paljon potentiaalia joukkueessa, mutta se jää vielä hieman piippuun. Voitto on kuitenkin aina voitto.
LP oli ottelun alussa heti pirteä. Kirin siirryttyä johtoon, kuittasi Tommi Angervisto tilanteen tasoihin Perttu Kenttäahon tuodessa kauden avausjuoksun. Kirin parhaana palkittu Jonne Luhtavaara onnistui lyömään vieraat jälleen johtoon, mutta 15-vuotias Kenttäaho sytytti LP:n ja katsomon komealla kunnarillaan kakkospuolelta. Kun Toni Pomell vielä onnistui kotiuttamaan Mikko Paunan, johti LP kolmen vuoroparin jälkeen 3-2.
Kiri käänsi jakson vielä kerran itselleen Luhtavaaran ja Tapio Salon lyönneillä. 3-5-johto ei kuitenkaan riittänyt, vaan LP löysi vielä kerran uuden vaihteen pelaamiseensa. Samu Kyhyräinen yllätti Kirin kakkoskopparin ja tasoitti kunnarillaan ja yhdellä tavallisella tilanteeksi 5-5. Myös johtojuoksua päästiin koittamaan, mutta tulosta ei kuitenkaan tullut.
Toisella jaksolla edettiin 0-0-tilanteessa aina kolmannen vuoroparin loppuun saakka. Santeri Pulkkinen pääsi yllättämään LP:n ulkokentän, ja laittoi kotijoukkueen selkä seinää vasten viimeiseen sisävuoroon. Joukkue osoitti jälleen venymiskykyä ja nousi 2-1-johtoon Angerviston lyönnillä ja kolmospesälle suuntautuneen harhaheiton avustuksella.
Kuten päivän käsikirjoitukseen kuului, johto vaihtui vielä kertaalleen Lehtiniemen ja Kukkosen lyönneillä.
Ottelun parhaina palkitut Jonne Luhtavaara ja Perttu Kenttäaho olivat ottelun jälkeen yhtä mieltä kauden avauksen näkymisestä pelissä.
- Vähän oli semmoista turhaa häseltämistä, vaikka olikin selvästi parempaa peliä kuin harjoitusotteluissa, kertoi Luhtavaara.
- Kohtalaista peliä, vaikka tappio harmittaakin. Sattui tulemaan yksi keskiosuma siinä pystärissä, ja siitä tuli se kunnari. Hyvällä mielellä kuitenkin eteenpäin, sanaili Kenttäaho ottelun jälkeen.
Tunnelma ottelussa oli hieno. Kiitos siitä kuuluu sekä pelaajille että varsinkin runsaslukuiselle kotiyleisölle, joka eli ottelussa vahvasti mukana. Toivottavasti sama meininki jatkuu myöhemminkin.
Seuraavaksi LP matkustaa ensi viikolla Haminan vieraaksi. Tiistaina 23.5. kotiottelussa vastaan asettuu Superista viime kauden päätteeksi pudonnut Kankaanpään Maila.
11.08.2024
07.08.2024
06.08.2024