Loimaan Palloilijat 17.07.2024

LP pudotti ensimmäisen laikan

Loimaan Palloilijoiden ”ampumahiihtotaulussa” oli ennen keskiviikon ottelua viisi täplää jäljellä. Ensimmäinen laikka putosi, kun Eurajoen Veikot kaatui selkein 2-0-lukemin (6-0, 12-0). Neljä peliä on vielä runkosarjaa jäljellä, ja niistä LP tavoittelee loppujenkin laikkojen pudottamista.

Eurajoen Veikot joutui lähtemään otteluun vajaamiehityksellä, kun pelinjohtaja Jyri Tarmon rivistössä oli mukana vain kaksi jokeria. Muutama loukkaantuminen on asettanut satakuntalaisten pelinjohdon visaisen tehtävän eteen.

- Kolme aloituskentällisen pelaajaa on loukkaantumisten vuoksi poissa. Se on näkynyt harmittavasti meidän viimeaikaisissa peleissämme, kuvaili Tarmo joukkueensa tilannetta.

- Tänään LP antoi meille tilaisuuden haastaa, mutta meillä peli oli ponnetonta. Meillä on tavoitteena sarjapaikan säilyttäminen. Siinä päävastustaja on Jokioisten juniorit, jotka kohtaamme vielä kerran tänä kesänä. Siitä ottelusta voitto, niin paikka saattaisi olla siinä.

LP antoi tosiaan Eurajoelle siimaa keskiviikkoillan ottelussa. Valtavasti turhia paloja etupesille. Pari hyvää sisävuoroa pelasti kotijoukkueen pistemenetyksiltä. Samalla pitää kuitenkin noteerata myös se, että yksikin juoksu per jakso olisi tänään riittänyt, kun ulkopelissä ei annettu vastustajalle paikkoja juoksujen tekoon. Saman noteerasi myös LP:n ykkösenä palkittu Joona Iivonen, joka piti Eurajoen sisäpelin pihdeissään koko ottelun ajan.

- Ulkopeli oli hyvää. Ei yhtään annettua juoksua ja vain seitsemän kolmostilannetta on hyvää tekemistä meiltä. Sisällä meillä oli hyviä lyöntejä tiettyihin vuoroihin. Se toi voiton tänään, vaikka vähempikin olisi riittänyt. Ennen ottelua painotettiin sitä, että asenne pitää olla kunnossa. Olemme tällä kaudella sortuneet pelaamaan heikosti meitä selvästi huonompia joukkueita vastaan. Kun saimme alkuun juoksut, peli aukesi sen jälkeen molemmilla jaksoilla mukavasti.

Pelinjohtaja Jesse Jokinen ei ollut kovin tyytyväinen muuhun kuin kolmeen pisteeseen.

- Oli tarkoitus pitää peli-ilme samanlaisena kuin Ulvila-pelissä, mutta siinä ei tänään tosiaankaan onnistuttu. Valtava virhemäärä sisäpelissä. Huolimattomuutta oli pelissä muutenkin aivan liikaa. Toisaalta tuli niitä onnistumisiakin paljon, esim. keskiosumia, joilla jaksot ratkaistiin. Tänään tilastot hieman valehtelevat, kun siellä eivät näy kaikki meidän mokailumme.

Myös Eurajoen parhaana palkittu lukkari Jimi Rajala myönsi pelin olleen virheiden sävyttämä.

- Sisäpeli oli meillä huonoa, kuten se on ollut lähes koko kauden. Annettiin räpylästä juoksuja ja tilanteita liikaa vastustajalle. Omaan ulkopeliin olen suht tyytyväinen, kun tolppa pysyi lautasella ja pystyin tekemään muutaman palonkin.

LP:lle riitti molempien jaksojen voittoon yksi kunnon sisävuoro. Ensimmäisellä jaksolla se oli toinen vuoro, jossa viisi eri kotiuttajaa onnistui vuorollaan lyömään etenijän kotipesään.

Toisella jaksolla ratkaisu nähtiin kolmannessa vuoroparissa. Joona Iivonen onnistui aluksi kahdesti. Sen jälkeen harhaheitolla syntyi kolmas juoksu. LP:n kakkospalkittu Miro Märsylä katkaisi Eurajoen selkärangan lopullisesti 1+1 juoksua tuoneella läpilyönnillään.

LP:n sisäpelissä onnistumisia oli koko joukkueen voimalla. Yhteensä kahdeksan pelaajaa sai merkinnän vähintään yhdestä lyödystä juoksusta. Etenijöissä skaala oli vieläkin laajempi, kun kaikkiaan yhdeksän pelaaja toi juoksun.

LP:n ampumataulussa on pystyssä vielä neljä täplää. Jos kaikki putoavat puhtaasti, runkosarjan voitto on takataskussa. Hankalia pelejä on kuitenkin vielä edessä. Seuraavaksi matkustetaan Järvenpäähän. Kinnarin Pesis on yllätysvalmis joukkue, joka osoitti sen laittamalla keskiviikkona tiukasti hanttiin LP:n kanssa samoista sijoista taistelevalle Jokioisten Koetukselle.

» Takaisin arkistoon

Uusimmat otteluennakot ja -raportit
Ulvilasta tuli LP:n pääteasema

11.08.2024

Ulvila vei ensimmäisen

07.08.2024

Pudotuspelit käyntiin keskiviikkona

06.08.2024

Fanituotteet

Tutustu LP:n tyylikkäisin fanituotteisiin!

Selaa tuotteita
Evästeet