Tiistai-iltana kohtasivat Eurajoen Veikot ja Loimaan Palloilijat naisten suomensarjan ottelussa. Joukkueet olivat aiemmin kohdanneet juhannuksen jälkeen, jolloin Palloilijat voittivat kamppailun kotikentällään. LP:n naisten viimeisin voitto onkin kyseisestä kohtaamisesta, sillä tämän jälkeen, on joukkue ajautunut tappioputkeen, jonka EuVe venytti nyt viiden ottelun mittaiseksi. Eurajoki-Loimaa 1-0 (5-5, 8-0)
Ottelun avausjaksolla edettiin aivan tasatahtiin, eikä kumpikaan joukkueista päässyt karkuun. Heti avausvuorossa LP siirtyi 0-2 johtoon harhaheiton seurauksena sekä Oona Haapasalon onnistuessa kotiutuksessaan. Vastaus tuli kuitenkin tasoittavalla, kun kotijoukkueen kokenut Tiina Andreasen löi lukemat tasoihin.
Molemmat joukkueista onnistuivat joka vuorossa tekemään tulosta jakson loppuhetkille asti. Ensimmäinen nollavuoro nähtiin vasta neljännen tasoittavalla. 5-5 tasatilanteessa, pääsi kotijoukkue Eurajoki hakemaan jaksovoittoon oikeuttavaa voittojuoksua. Etenijäkin saatiin jo 3-pesälle asti, mutta tarvittavat palot Palloilijat onnistuivat tekemään ennen, kun etenijää päästiin yrittämään kotiin. Näin ollen, tasattiin jakso lukemin 5-5.
Toisella jaksolla Palloilijat jäi kotijoukkueen jalkoihin. Hallinta siirtyi Eurajoelle viimeistään toisessa vuoroparissa, kun ensin kotijoukkue löi palloa väliin ja karkasi 3-0 johtoasemaan, johon LP:n vastaus tasoittavalla oli vaisu – kolme lyöjää ja kolme paloa. EuVe ei johtoasemastaan enää luopunut, vaan sen sijaan, ryöpsähti lukemat vielä viimeisessä vuorossa. Andreasen löi illan viidennen juoksunsa, jonka jälkeen nuoret jokerit tylyttivät vielä vieraita. Ensin juoksun löi Sofia Kunnas ja loppulukemat kunnarillaan naulasi vasta 14-vuotias Saratuulia Miikkulainen. LP:n juoksutili jäi jaksolla avaamatta ja jakso päätettiin lukemin 8-0.
Ottelussa LP:n parhaina palkittiin Kia Salminen sekä Aino Mäntyvaara. Naisten seuraava ottelu on kahden viikon kuluttua, kun 30.7. Loimaalle vieraaksi saapuu sarjakärki, Mynämäen Vesa.
17.07.2025
16.07.2025
11.07.2025