Loimaan Palloilijat parantaa peliään kuin sika juoksuaan. Osoituksena tästä oli kauden ensimmäinen ns. kolmen pisteen voitto. Pudotuspeleissä ei toisaalta pisteitä lasketa, vaan vain voitot merkitsevät. LP otti ensimmäisen kiinnityksen sarjapaikkaan torstai-iltana Seinäjoella Maila-Jusseja vastaan jaksolukemin 3-5, 1-3.
Loimaa sai otteluun erinomaisen alun. Joukkue voitti hutunkeiton ja siirtyi lyömään. Numerolla kuusi pelanneen Toni Pomellin astuessa lyömään olivat taululla jo 0-3-lukemat. Niistä vastasivat Niko Julin, Jouni Mäki ja Tommi Angervisto. Kotiin juoksivat Perttu Kenttäaho, Mikko Pauna ja Nooa Hoikka.
Toisessa vuorossa LP lisäsi juoksutiliään kahdella Hoikan kotiuttaessa ykköspalkinnon napanneen Kasper Leijonin ja Pomellin siirtäessä Paunan kotipesän turvaan.
Seinäjoen peli ei ottanut auetakseen, mutta kolmannessa vuoroparissa se sai pallot keppiin ja kavensi Ville Soinin, Henri Kultin ja Benjamin Laaksoharjun lyönneillä tilanteeksi 3-5.
Sen jälkeen juoksuja ei enää tehty, vaan jakso päättyi näihin lukemiin.
Toisella jaksolla SMJ aloitti väkevästi ja pääsi johtoon Kultin toisella onnistumisella.
Kolmannen vuoroparin tasoittavalla LP teki sen, mitä viime peleissä on usein nähty eli käänsi tukalan tilanteen edukseen. Takaa-ajon aloitti Jouni Mäki, jonka kumura riitti Leijonille tasoitusjuoksuun. Kun myös Angervisto ja Pomell tekivät tuplat eli kotiuttivat Kenttäahon ja Julinin, oli tappioasema kääntynyt 1-3-johdoksi.
Se piti loppuun saakka, ja ensimmäinen voitto ottelusarjassa oli tosiasia.
- Oltiin kovia ottelun alussa, ja tehtiin niitä juttuja, mistä oli sovittu. Sarja on kuitenkin vielä täysin kesken. Lauantaina nähdään varmasti parempi Maila-Jussit, ja siihen pitää olla valmis vastaamaan, kertoi pelinjohtaja Joni Kalttonen ottelun tauottua.
Lauantaina siis jatketaan Loimaalla. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti klo 17.00. Sarjapaikan säilyttämiseen tarvitaan kolme voittoa, joten varmaa on, että ensi keskiviikkona pelataan jälleen Seinäjoella.
11.08.2024
07.08.2024
06.08.2024