Loimaan Palloilijoiden ryhtiliike kotitappion jälkeen ei onnistunut, vaan myös vaisusti pelannut kotijoukkue Jyväskylän Lohi oli kentällä olleista hieman parempi ja otti kaksi sarjapistettä 1-0-voitolla. Jaksot menivät 3-0 ja 0-0.
Kosteassa ja melko kylmässä käyty ottelu ei paljon pesäpalloilun hienouksia tarjonnut. Ottelun kolmesta juoksusta aplodit voi antaa Valtteri Havukaisen kakkosjatkepuhkaisulle, joka tuotti tyhjään kenttään kunnarin ja siirsi kotijoukkueen ensimmäisellä jaksolla 3-0-johtoon.
Jakson kaksi muuta juoksua tulivat enemmän tai vähemmän LP:n ulkokentän hapuilulla. Avausjuoksussa loimaalaisten kakkospuolella pallo kimpoili räpylästä juuri sen verran, että kakkosella ollut Ilari Kauhanen ehti lyönnillä kotipesään saakka. Lohen toisen juoksun löi Arttu Rauhamäki, jonka keskipompussa LP:n polttolinja haparoi eikä saanut palloa kotiin ennen etenijänä ollutta Roope Pöyryä.
Toisella jaksolla myös Lohen lyöntipeli tyrehtyi, ja vuorot päättyivät nopeasti kolmeen paloon. Lohi pääsi viimeisen tasoittavallaan vielä yrittämään jakson voittojuoksua, joka olisi tuonut sille vielä yhden lisäpisteen. Yritys ei kuitenkaan onnistunut, vaan jakso tasattiin jalkapallolukemin.
LP:n sisäpelin tukkoisuudesta kertoo, että ensimmäisellä jaksolla saatiin yksi kolmostilanne ja toisellakin jaksolla etenijä seisoi odottamassa kotiuttamista vain neljästi.
Loimaalta palkittiin ykköspalkinnolla Perttu Kenttäaho ja kakkosena Mikko Pauna.
Pelinjohtaja Joni Kalttonen oli ottelun jälkeen ymmällään.
- Ei pysty ymmärtämään, mitä kentällä tänään tapahtui. Vasta viimeisessä vuorossa lyötiin sellaisia vaihtolyöntejä kuin oli puhuttu. Joka vuoroon sattui jokin musta hetki, jossa tuli aivan turhia paloja. Nyt on kaksi peliä mennyt niin, että tuntuu ettei äijillä ole pää ollenkaan pelissä mukana.
Ottelut jatkuvat sunnuntaina kotipelillä. Silloin vastaan tulee Ykköspesikseen noussut Seinäjoen Maila-Jussit, joka ennakkoluulottomilla otteillaan on noussut neljän ottelun jälkeen sarjassa viitospaikalle. LP on toiseksi viimeisenä.
11.08.2024
07.08.2024
06.08.2024